Laitilan osuusmeijeri

Laitilan osuusmeijeriä kehitettiin sekavissa oloissa 1917

Meijeritoiminta alkoi Suomessa 1800-luvun puolivälissä. Kartanomeijerien jälkeen perustettiin kylämeijereitä ja yhtiömeijereitä. Osuustoiminta-aate ja tekninen kehitys – separaattorin keksiminen - mullistivat meijerimaailman: osuusmeijereitä alkoi syntyä heti ensimmäisen osuustoimintaa koskevan lain hyväksymisen jälkeen vuonna 1901. Pellervo-seuran ansiosta osuusmeijereistä tuli miltei kansanliike. 

Osuustoiminnan katsottiin olevan vastavoima venäläistämistoimille ja yrityksille hajottaa Suomen kansa. Vuoteen 1907 mennessä osuusmeijereitä oli jo hieman alle 400 ja yhteensä meijereitä Suomessa oli noin 800.

Osuustoiminnan alku Laitilassa ja meijerin rakentaminen

Laitila oli 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla osuustoiminnan ja osuuskuntien luvattua maata. Ensimmäiset osuuskunnat perustettiin vuonna 1904. Silloin syntyi yksi suurimmista ja näkyvimmistä, Laitilan meijeriosuuskunta. Valkojärven kuivatushanke vuosisadan vaihteessa loi pohjaa karjatalouden kehittymiselle ja maidonjalostuksen tuotto-odotuksille.

Voimakkaimmillaan meijerin toiminta oli 1950- ja 1960-luvulla, jonka jälkeen lehmäkarjat alkoivat hävitä Laitilastakin; meijerin toiminta päättyi 1980.

Muita merkittäviä osuustoiminnallisia laitoksia Laitilassa olivat osuuskauppa, osuuskassa, munanmyyntiosuuskunnat, sonniosuuskunnat ja puhelinosuuskunta, joka toimii tänäkin päivänä. Laitilan osuuskuntien johdossa olivat samat aktiiviset isännät.

Osuustoiminnan avulla vähäväkinen väestö pääsi mukaan rahatalouteen ja uuteen tekniikkaan: yhdenkin lehmän omistaja sai maitonsa jalostetuksi. Osuustoimintaliike integroi eri yhteiskuntaryhmiä syntyvään kansalaisyhteiskuntaan samoin kuin yhdistystoiminta oli tehnyt 1880-luvulta alkaen.

Suomen kansanedustuslaitos syntyi 1900-luvun alussa. Kansaa oli sivistetty kansakouluissa 1860-luvulta lähtien, ja demokraattista päätöksentekoa oli opeteltu yhdistyksissä ja osuuskunnissa. Kunnissa päätöksenteko kuitenkin perustui kunnallisveron määrään vuoden 1917 loppuun asti.

Pitäjähenki edellytti omaa meijeriä

Kaikkien osuuskuntien rakennuksista meijerit ovat olleet näyttävimpiä. Ne ovat erottuneet ympäristöstään massiivisina, suorastaan palatsimaisina rakennuksina. Näin oli myös Laitilassa. Paikallinen pitäjähenki edellytti oman osuusmeijerin aikaansaamista, kirjoittaa Olavi Koivisto Laitilan historiassa.

Tanskalaissyntyisen meijerikonsulentin, agronomi Albert Voss-Schraderin piirustusten mukaan rakennettu graniittinen meijeri valmistui tammikuussa 1906. Rakennuskiveä saatiin läheisellä pappilan pellolla olevasta jättilohkareesta ja muuraussantaa pappilan mäestä.

Kirkon ohella meijeri hallitsi kirkonkylän talonpoikaista maisemakuvaa. Höyrypillin ääni kuului lähikyliin asti. Meijeriä johti isännöitsijä Kustaa Jäättelä.

Meijeri kehittyy: emmentaljuuston valmistus alkaa

Keväällä 1916, Euroopassa riehuvasta sodasta huolimatta, osuuskunnan miehissä heräsi ajatus ”juustolaitoksen” rakentamisesta meijerin yhteyteen. Sen sijaan myllylaitosta ei samaan yhteyteen tehty ”kalliin ajan takia”. Uuteen osaan tehtiin myös asuinhuoneita.

Rakennustyö alkoi syksyllä, vaikka keisarilliselta senaatilta olikin tullut hylkäävä päätös meijerin anomukseen juustotuotannon aloittamisesta; maito ja voi tarvittaisiin nimittäin sellaisenaan ihmisravinnoksi. Juustomestariksi palkattiin joulukuussa 1916 Huugo Stenlund Kemiöstä. Hänen palkkaetuihinsa kuului rahan lisäksi mm. maitoa, voita, juustoa, asunto, lämpö ja valo sekä heraa sialle.

Vuosi 1917 alkoi hyvissä merkeissä

Laitilan meijerin juustola valmistui alkuvuonna 1917. Arkkitehtonisesti uusi osa sopi vanhaan täydellisesti. Juustokellarin hyllyissä, asuinhuoneiden ikkunoissa, ovissa ja korsteenissa oli vielä urakkaa. Juustomestarin apulaiseksi otettiin Artturi Mustajoki.

Osuuskunnan hallituksen pöytäkirjat kertovat arjen töistä: maidonajosta meijeriin, voin ja juuston kuljetuksesta Raumalle ja Uuteenkaupunkiin, halkojen ajosta ja jäähdytyksessä tarvittavan jään ajosta. Jäätä tuotiin ”Kodjalan järvestä”, Lapejärvestä ja Lankjärvestä. Meijerin osakkaat huolehtivat halkojen ja jään ajosta tai sitten korvasivat työsuorituksen rahalla. Heraa myytiin huutokaupalla.

Maidon saatavuudessa oli vaihtelua. Heikompina aikoina meijeri oli välillä pysähdyksissä sunnuntaisin. Alkuvuodesta 1917 meijerillä meni hyvin: työntekijöiden palkkoja korotettiin, ylijäämästä päätettiin maksaa 6 % jäsenistölle, ja työntekijät saivat vuorollaan viikon kesäloman. Hallitus on kirjannut myös, että ”päätettiin ostaa vasikan mahoja niin paljon kuin saadaan ja maksetaan niistä noin 2:- kg”.

Maitomäärän kehitys todettiin maaliskuussa niin hyväksi, että juustotahkoja voitaisiin tehdä kolme päivässä. Juustomestari sai lisäpalkkaa ensiluokkaisista juustoista. Pieni kehitysaskel oli myös käteismyymälän avaaminen meijerin tiloihin keväällä 1917. Laskukone otettiin kokeilukäyttöön. Maidon hinnoittelussa alettiin määrän lisäksi käyttää perusteena laatua, ja sen arvioimiseksi tarvittiin uusi meijerska.

Helmikuussa 1917 laitettiin alulle kivirakenteisen sikalan rakentaminen, jota varten nimettiin viisimiehinen komitea. Sikalahanke ei kuitenkaan lähtenyt etenemään ennen kuin vuonna 1922.

Keinottelu voikaupassa yhä räikeämpää

Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama elintarvikkeiden säännöstely antoi töitä kunnan elimille vuodesta 1915 alkaen: viljan, lihan ja sokerin saantia säännösteltiin. Kesällä 1917 tilanne alkoi kärjistyä, ja Laitilassakin pidettiin kansalaiskokouksia työväentalolla, joissa vaadittiin mm. nimismiehen erottamista. Kuntakokous perusti suojeluskunnan syyskuussa 1917 isännöitsijä Jäättelän aloitteesta.

Ruokahuoltoa ja elintarvikkeiden säännöstelyä varten kunnassa oli elintarvikelautakunta, jossa oli myös järjestäytyneen työväen edustajia.

Kesällä 18 meijeriosuuskunnan jäsentä vaati yleistä kokousta, jossa keskusteltaisiin juustonvalmistuksen lopettamisesta, syynä ilmeisesti meijeriin tuodun maidon väheneminen. Kokousta ei lain mukaan tarvinnut järjestää. Valion kautta ilmoitettiin senaatille, että tuotanto jatkuu.

Voi oli entisajan arvotavaraa. Kesällä 1917 eräistä elintarvikkeista alkoi jo olla pulaa. Osuuskunnan hallitus totesi 2.8.1917, että keinottelun takia voin myyntiä meijerissä on vaikea järjestää. ”Hallitus ilmoittaa elintarve lautakunnalle että meijeristä lopetetaan voin käteis myynti niin pian kuin elintarve lautakunta ehtii saada voita Valtion voin tarkastus aseman määräyksestä”. Osuuskunnan jäsenille voita myytiin edelleen.

Juuston valmistus loppui

Elokuussa maidonsaanti väheni nopeasti, ja juustola oli suljettava. Juustomestari jäi toistaiseksi hoitamaan varastoa. ”Juusto mestarin apulaisten ylös sanominen jätettiin isännöitsijän toimeksi.” Kuukauden kuluttua juustomestariltakin loppuivat työt.

Varastosta emmentalia riitti niin, että raumalainen kauppias Pitkonen sai lokakuussa ostaa 30 tahkoa. Uudenkaupungin elintarvikelautakunta olisi ostanut voita kahdesta kolmeen laatikkoa viikossa, mutta puolet vain luvattiin toimittaa. Paikallista käteismyyntiä supistettiin, jotta lähikaupunkeihin voita riittäisi edelleen.

Isännöitsijälle sakkoa

Voille oli säädetty rajahinta, jota enemmän ei saanut ostajalta velottaa. Valio kuitenkin maksoi selvästi enemmän. Osuuskunta toimi liiketaloudellisesti rajoittaen paikallista myyntiä Valion hyväksi. Hallituksen puheenjohtaja Vihtori Heikkilä sai joulukuussa asian johdosta haasteen kihlakunnanoikeuteen.

Meijerinisännöitsijä Kustaa Jäättelä tuomittiin sakkoihin, jotka meijerin hallitus päätti maksaa. Isännöitsijä palkittiin palkankorotuksella.

Voita myös lehmättömille

Joulukuussa 1917 voin myynti meijerissä oli kokonaan lopetettava. Senaatin kamaritoimituskunta antoi vielä määräyksiään: paikalliselle elintarvikelautakunnalle oli toimitettava voita jaettavaksi lähiseudun lehmättömille ruokakunnille 100 g/henkilö/viikko.

Punakaarti otti vallan Laitilassa 10. helmikuuta 1918. Sanomalehdet lakkasivat ilmestymästä. Kansalaissodan puhjettua meijeri toimi rajoitetusti, mistä ilmoitettiin kirkonkuulutuksella ja ilmoituksella meijerin seinässä.

Voita ja juustoa riitti kuitenkin vielä niin, että punakaartin ryöstösaaliiksi kirjattiin 68 juustoa ja 1750 kg voita. Kovia kokenut kauppias Viktor Ahlqvist merkitsi meijerin tilanteen murteellisiin riimeihinsä (Laulu punakaartin hallituksesta Laitilassa).